torstai 20. syyskuuta 2007

Isän ensiaskeleet


Minua ei niinkään jännittänyt pärjäisinkö itse lapsen kanssa kotona, vaan enemmän pärjäisikö lapsi mun kanssa. Oikeesti. Yhdessä pienessä hetkessä leijonanosa vastuuta pienen ihmisen hyvinvoinnista napsahti tukevasti mun hartioille. Olinhan toki osallistunut Viivin hoitamiseen aiemminkin, mutta loppujen lopuksi vaimolla tuntui aina olevan paremmin selvillä mitä lapsi pukee päälle, mitä syö ja milloin, koska nukutaan päiväunet yms.

Olin suhtautunut lapsenhoitoon aika lailla fiilispohjalta. Uskoin, että meidän jokaisen geeneissä on ohjeet miten lasta hoidetaan ja se mitä geeneistä ei löydy, opitaan käytännön kautta. Kun en jaksanut ottaa selvää asioista etukäteen, niin huomasin olevani hyvin vastaanottavainen muiden ohjeille lastenhoidon suhteen. Esimerkiksi synnytyslaitoksella vanhempi terveydenhoitaja näytti ohjeet kuinka lasta röyhtäytetään oikeaoppisesti. Pari päivää mätkin lapseni selkää hoitsun ohjeiden mukaisesti, kunnes vaimo huomasi asian ja antoi ymmärtää, että munuaisia voidaan tarvita vielä myöhemmälläkin iällä.

Olin pitänyt muutaman viikon lomaa heti Viivin syntymän jälkeen ja sitten pari kuukautta lisää kun Viivi oli puoli vuotta. Toivoin, että olisin ehtinyt tuossa ajassa rakentamaan jonkinmoisen isä-tytär -luottamussuhteen. Näillä eväillä olisi siis pärjättävä.

Ei kommentteja: