Leikkikentän mysteeri

Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi kirjoittelin koti-isä blogiin. Viivi on kasvanut hurjaa vauhtia. Todistettavasti myös muutama lusikka on mennyt suuhun asti, ellei tyttö sitten kasva auringonvalolla. Muutama oikein nätti päiväkin on mahtunut tähän lokakuuhun. Silloin kun ulkona paistaa aurinko, niin ei oikein viitsi sisälläkään oleskella koko päivää.

Kun saavuimme Bruggeen, niin suunnistimme Viivin kanssa rohkeasti viereiseen puistoon leikkiseuran toivossa. Pettymys olikin aikamoinen kun puistosta löytyi vain opiskelijoita, pari laitapuolen kulkijaa ja kuivunut lampi. Ajattelin, että ehkä valitsin hassun ajankohdan ja päätimme tulla seuraavana päivän uudestaan. Sama juttu. Ei yhtään lasta leikkimässä, vaikka puistosta löytyi valtavan kokoinen leikkikenttä täynnä liukumäkiä, kiikkuja, kiipeilytelineitä ja kaikkea mitä nyt leikkikentältä voi toivoa.

Pakkohan tästä kaupungista on löytyä ihmisiä, jotka ovat lastensa kanssa päivisin kotona. Ja niistä muutama, joka haluaisi lähteä aurinkoisena päivänä puistoon leikkimään. Selvittelin asiaa ja sain kuulla, että täällä on hyvin tavallista, että äidit palaavat takaisin työelämään, kun lapset ovat parin kuukauden ikäisiä. Sitten päiväkodeissa ja hoitopaikoissa on omat leikkikenttänsä ja yleisille leikkikentille tullaan viikonloppuna perheen kanssa. Aijaa.

Olin pelannut aika paljon just tuon leikkikenttäkortin varaan, enkä ollut juuri miettinyt varasuunnitelmia leikkiseuran löytämiselle. Mietin, että kuinkakohan epäkohteliasta on vaan pysäytellä lastenrattaiden kanssa kulkevia vastaantulijoita ;) Ei sillä, olishan sitä jutustelua helppo alottaa, kun tunnun keräävän niitä katseita aika lailla. Tässä vanhoillisessa maassa olen nähnyt yhden kerran miehen työntävän lastenrattaita ilman lapsen äitiä. Tämänkin kerran isä otti sitten toista isää kädestä ja iloisen näköinen pariskunta jatkoi matkaansa...

Yhden miehen kokkisota

Ensimmäinen kuukausi koti-isyyttä takana ja olo on kuin voittajalla. Suurin haaste on varmasti ollut ruuanlaitto pikkuneidille. Vaimoni ehdotti, että voisin alkaa räpsimään kuvia vauvanruoka-annoksistani (ja jakamaan niitä täällä blogissani), mutta mun mielestä ne näyttää kaikki samalta, semmoselta tasaiselta mössöltä enkä näe niitä mitenkään kuvauksellisina.

Kuulin, että Viivin ikäinen taapero voi alkaa syömään samoja ruokia vanhempiensa kanssa, kunhan jättää suolan ja vahvat mausteet pois. Mun ruuanlaitto on ollut enemmän tai vähemmän sitä, että käytetään niitä tarpeita mitä jääkaapissa sattuu olemaan. Nyt tilanne oli aivan toinen, kun tuon taaperon olisi tarkoitus kasvaa, vieläpä mun kokkauksilla.

Ensimmäinen ruoka taisi olla jokin kasvismössö, johon laitoin pastaa, tomaattia, brokkolia ja porkkanaa. Viivi ei tykännyt ja ruoka oli kirjaimellisesti pitkin seiniä. Siinä sitten ottivat kierroksia isä sekä lapsi. Oli turhauttavaa, että ensin vääntää kauheella vaivalla ruokaa, jonka toinen sitten näkee parhaaksi laittaa kaikkialle muualle kuin suuhunsa. Vaimo sentää syö mun tekemät sapuskat, mutta sillä onkin aina nälkä.

Selvitin kuumeisesti pari päivää vauvanpurkkiruokia maistellen täydellisen taaperoruuan salaistan koostumusta. Vaimo oli kyllä lohdutellut, että pitää antaa Viiville aikaa totutella uusiin makuihin ja että se voi viedä jopa toistakymmentä kertaa tottua uuteen ruokalajiin. No mikä niissä pirskatin purkeissa sitten voi olla niin paljon parempaa kuin mun laittamassa ruuassa? Maku. Purkkiruuat maistu pahalta, mutta ne sentään maistu joltain. Mun ruoka ei maistunut oikein miltään. Aloin lisäämään erilaisia yrttejä, ensin purkista ja myöhemmin tuoreeltaan. Se vähän ihmetytti, että jokainen purkkiruoka sisälsi suolaa, vaikka sitä kehoitetaan välttämään lastenruuissa. Hö! Epäreilua.

Eikun rohkeesti vain suolapurkkiin kiinni. Meni syteen tai saveen. Laitoin aivan pienen hitusen suolaa koko valtavaan ruoka-annokseen ja Viivi hotki lautasen tyhjäksi. Toinen ihmetyksen aihe oli se, että tosi monessa purkkiruuassa oli käytetty valkopippuria. Täh? No miksei mustapippuria, sitä kun vois käyttää paljon monipuolisemmin. Valkosipulijauhe oli myös suosittujen mausteiden listalla ja senkin käytöstä noin niinkuin ensimausteena voi olla montaa mieltä.

Viivi syö nykyisin mun tekemiä aterioita hyvällä ja sottaisella ruokahalulla.