perjantai 19. lokakuuta 2007

Leikkikentän mysteeri

Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi kirjoittelin koti-isä blogiin. Viivi on kasvanut hurjaa vauhtia. Todistettavasti myös muutama lusikka on mennyt suuhun asti, ellei tyttö sitten kasva auringonvalolla. Muutama oikein nätti päiväkin on mahtunut tähän lokakuuhun. Silloin kun ulkona paistaa aurinko, niin ei oikein viitsi sisälläkään oleskella koko päivää.

Kun saavuimme Bruggeen, niin suunnistimme Viivin kanssa rohkeasti viereiseen puistoon leikkiseuran toivossa. Pettymys olikin aikamoinen kun puistosta löytyi vain opiskelijoita, pari laitapuolen kulkijaa ja kuivunut lampi. Ajattelin, että ehkä valitsin hassun ajankohdan ja päätimme tulla seuraavana päivän uudestaan. Sama juttu. Ei yhtään lasta leikkimässä, vaikka puistosta löytyi valtavan kokoinen leikkikenttä täynnä liukumäkiä, kiikkuja, kiipeilytelineitä ja kaikkea mitä nyt leikkikentältä voi toivoa.

Pakkohan tästä kaupungista on löytyä ihmisiä, jotka ovat lastensa kanssa päivisin kotona. Ja niistä muutama, joka haluaisi lähteä aurinkoisena päivänä puistoon leikkimään. Selvittelin asiaa ja sain kuulla, että täällä on hyvin tavallista, että äidit palaavat takaisin työelämään, kun lapset ovat parin kuukauden ikäisiä. Sitten päiväkodeissa ja hoitopaikoissa on omat leikkikenttänsä ja yleisille leikkikentille tullaan viikonloppuna perheen kanssa. Aijaa.

Olin pelannut aika paljon just tuon leikkikenttäkortin varaan, enkä ollut juuri miettinyt varasuunnitelmia leikkiseuran löytämiselle. Mietin, että kuinkakohan epäkohteliasta on vaan pysäytellä lastenrattaiden kanssa kulkevia vastaantulijoita ;) Ei sillä, olishan sitä jutustelua helppo alottaa, kun tunnun keräävän niitä katseita aika lailla. Tässä vanhoillisessa maassa olen nähnyt yhden kerran miehen työntävän lastenrattaita ilman lapsen äitiä. Tämänkin kerran isä otti sitten toista isää kädestä ja iloisen näköinen pariskunta jatkoi matkaansa...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin huhuja, että olet lopettamassa blogiin kirjoittelua. Älä ihmeessä, sillä täällä(kin) yksi, joka mielenkiinnolla aina käy kurkkaamassa josko jotain uutta olis ilmestynyt (vaikka huono kommentoimaan olenkin)!
Jatka samaa rataa, vaikka useemmin uusista seikkailuista lukisikin ;)

Koti-isä kirjoitti...

Eihän tämä kirjoittelu toki tähän lopu. Uutta tekstiä luvassa hyvin pian. Kiitos mukavasta viestistä!